lauantai 11. marraskuuta 2017

Pikakirjoituksia eilisestä Mestari ja Margarita -näytemästä Kansallisteatterin Willensaunassa

Ansallisteatterin [sic] Willensaunassa oli taas kuumat löylyt eilen perjantaina 10.11.2017 kun Saatana saapui Willensaunaan, tai siis Moskovaan, elikkä myös Helsinkiin taikka vain kabareeteatteriin. Mutta kuka heistä oli ikimuistoisin tällä kertaa?'

Eilisessä Mestari ja Margarita -näytelmässä nousi vivahteikkaimmaksi tällä kertaa Hella. Rekisteröin milteipä jokaisen ilmeen. Puvustus oli nerokas, tietenkin, siinä oli steampunkkia, liiveineen ja taskunauriineen, ja neo-viktoriaanista aistikasta nyöritettävää saapikasta, punkin ajan verkkosukkahousua, goottilaisuutta ja mustalaisromantiikkaa, ja paljon muita vapaan naisen elementtejä.

Huippukohtana eilen raivokas Margarita suurissa, punaisissa Poe -maisissa tansiaisissa kysyi, miksei miestä eli hyväksikäyttäjää syyllistetä, vaan aina vain naista. Tämä liittyi #metoo -kamppanjaan, jossa naispuoiliset näyttelijät ovat kyllästyneet heitä raiskanneisiin miehiin, jotka saavat jatkaa virassaa eli jatkaa raiskaamista, tai tehdä aiheesta ständ appia ja huumoria. Hyi olkoon. Vahvoja naisia, kaikki kannustus heille. Myös miespuoliset näyttelijät eli uhrit ovat avautuneet julkisesti.

Margarita, vahva ja turmentumaton nainen, kysyy, miksi naisen pitää kärsiä, kun hänet on vietelty tai raiskattu, ja tämän jälkeen, meille tuntemattomista syistä, tai hyvinkin tunnetuista syistä, nainen joutuu synnyttämään lapsen, menettää järkensä, ja surmaa lapsen. Ja häiriintynyttä tai rikkonaista naista pidetään tässä tarinassa hirviönä, jota kiusataan, muistutetaan joka yö. Hän on uhri.

Teatterin ja nukuteatterin siis nukketeatterin unohtumattomia, ja koskettavimpia kohtia oli toisen ihmisen huomioiminen, ja anteeksi antaminen. Vieläkin tippa linssissä, vaikka täysin toimintakykyinen sosoipaatti olenkin.


Margaritan laulu toi kylmiä väreitä joka puolelle, tälläkin kertaa.

Toisaalta Bezdomnyin raivokas Moolokin steppailu kuin idols -tuomarien edessä oli myös erittäin tähelepanu.

      - Ai ku jännä, sanoivat vanhemmat naiset eilen.
      - Hui ku pelottaa niin lähellä olla, sanoi nuoret tytöt edellisellä kerralla
Mutta kaiken keskipisteenä oli mustan makian asiantuntija Woland - tuo kovasti ulkomaalaisen oloinen notkeudessaan ja röyhkeydessään, kuten aiemminkin jo kirjoitin, osin rodullistettu "etelämaalainen" Marc Gassot, joka tietenkin on käyttänyt tätä hyväkseen myös lyhyelokuvissa, mimiikassa ja näytelmässä Kokki varas vaimo ja rakastaja.

Kirjoitin otsikkoon häiriöisenä Ansallisteatteri. Ehkä se onkin sitä. On mukavaa olla ansassa. Jonka on itse valinnut. Tähän näytökseen ja kahteen edelliseen ostin lipun. Ihan ite. Mutta se ei estä kirjoittamasta ;)

Minusta hyvässä teatterissa ja / tai näytelmässä käyminen on mukavaa addiktiota. Teatteri on, kuten jo kirjoitin, nykyajan punk ja rock -keikka, sellaista tiiviin tilan vuorovaikutusta. Ei pelkästään sellaista ulkomusiikillista, että takahuone heiluu ja tukka on sitten takussa, vaan live tilanne, aito kohtaaminen, esiintyjä ja yleisö.

Jota joissakin mammuttikeikoissa ei mitenkään tapaa. Mutta teattereissa, kyllä. Jatkaakaa tätä rataa.

Ihmiset ihmittelee, miksi nähdä monta kertaa sama esitys. En sentään niin hullu ollut, että olisin käynyt 30 kertaa katsomassa saman näytelmän kuten hurjin kävi Turun teatterin aikaisemmassa versiossa Seitsemän veljestä. Suokin veljekset näin kyllä kyllä kuusi kertaa, harkat, ennakot, enskarit ja matineat.


Pikakirjoituksia eilisestä Mestari ja Margarita -näytemästä.


Bonusraitana niin ikkään eilen synttäreitään vietellyt Claude Rains, tuo kuulu Näkymätön mies, jonka vaikutus näkyy kyllä hullujenhuoneella! Lääkärissä on myös aimo annos Mengeleäkin.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa Mestari ja Margarita. Ah. Osa 2. tai 22 ;)

Saatana saapui Willensaunaan. Valokuvat Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisista 15.08.2017 Nyt olen nähnyt Mestari ja Margarita -näytelmän kahdesti Willensaunan kuumilla lauteilla. Kerran kuussa siis! Ennakkona 4.9. ja tietenkin Halloweenin aikaan 28.10. jolloin minulla oli jalassa pyjamahousut ja eeppinen päänsärky - todellista metodinäyttelemisenkatsomista! Kipu nousi Pilatuksen sfääreihin, ja taas naistenhuoneen ruuhkaisessa jonossa nauratti, ettei naisten puolla ehdi pesemään kätösiään kuin Pontius Pilatus. Kansallisteatterin versiossa Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan - ja Willensaunaan, ja millä lailla! Vaviskaa te puuduttavat kovapalkkaiset mestalistit!

Mestari ja Margarita on välillä Chagallin maalaamaa leveää valssia jossa tanssitaan rapaisten teiden, säännöstelyn, pyhien aviliittolupausten, stalinin ja liekkienkin yllä. by valokuvaaja Satu Ylävaara, Satu Ylavaara Photography: Kuvissa ainakin mustan magian asiantuntija, professori Woland, sitten Mestari.

















Kuvasin nämä valokuvat siis  näytäntökauden avajaisissa elokuussa. Syyskuun alussa puvustus oli hieman muuttunut, mutta ei se mtn.

Tekijät:

ROOLEISSA Marc Gassot, Maria Kuusiluoma, Juhani Laitala, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi ja Juha Varis

OHJAUS JA DRAMATISOINTI Anne Rautiainen
SUOMENNOS Ulla-Liisa Heino
LAVASTUS, NUKET JA PUKUSUUNNITTELU Janne Siltavuori
VALO- JA VIDEOSUUNNITTELU Pietu Pietiäinen
ÄÄNISUUNNITTELU Jani Peltola
KOREOGRAFIA Sonya Lindfors
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Krista Karppinen
DRAMATURGI Eva Buchwald

Alla teatterivuoden 2017 valokuviani: Mestari ja Margarita Saatana saapuu Willensaunaan

Saatana saapui Willensaunaan. Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisissa Mestari ja Margarita. Ah.

Valokuvat Kansallisteatterin näytäntökauden avajaisista 15.08.2017 Kuvissa ainakin Begemot ( Juha Varis ), Woland (Marc Gassot) ja Hella (Maria Kuusiluoma ).

Nyt olen nähnyt Mestari ja Margarita -näytelmän kahdesti Willensaunan kuumilla lauteilla. Kerran kuussa siis! Ennakkona 4.9. ja tietenkin Halloweenin aikaan 28.10. jolloin minulla oli jalassa pyjamahousut ja eeppinen päänsärky - todellista metodinäyttelemisenkatsomista! Kipu nousi Pilatuksen sfääreihin, ja taas naistenhuoneen ruuhkaisessa jonossa nauratti, ettei naisten puolla ehdi pesemään kätösiään kuin Pontius Pilatus. Kansallisteatterin versiossa Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan - ja Willensaunaan, ja millä lailla! Vaviskaa te puuduttavat kovapalkkaiset mestalistit! Mestari ja Margarita on välillä Chagallin maalaamaa leveää valssia jossa tanssitaan rapaisten teiden, säännöstelyn, pyhien aviliittolupausten, stalinin ja liekkienkin yllä.

by valokuvaaja Satu Ylävaara, Satu Ylavaara Photography:


Minä tapasin hullujenhuoneella Ivan Bezdomnyin. 
( Juhani Laitala )

Mestari
Ilja Peltonen
Pieni ja hento ote. Mestarista. Siinä kaikki. 

 leveässä valssissa Margarita ( Annika Poijärvi ) ja Mestari ( Ilja Peltonen )

Studio- eli takkatulikriitikko. Hetkinen! Siis tämä kriitikko ei heitä käsikirjoituksia pesään tulen nieltäväksi Porin Mattiin, vaan on luottolukija, ja tukija, joka kannustaa masentunutta kirjoittajaa. Takkatulen aistillisessa oranssissa hämyssä tai Porin Matin loimujen valaisemana voi nauttia punaviiniä illan hämärässä divaanilla ja vaikka... lukea.








Kuvasin nämä valokuvat siis  näytäntökauden avajaisissa elokuussa. Syyskuun alussa puvustus oli hieman muuttunut, mutta ei se mtn.

Tekijät:

ROOLEISSA Marc Gassot, Maria Kuusiluoma, Juhani Laitala, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi ja Juha Varis

OHJAUS JA DRAMATISOINTI Anne Rautiainen
SUOMENNOS Ulla-Liisa Heino
LAVASTUS, NUKET JA PUKUSUUNNITTELU Janne Siltavuori
VALO- JA VIDEOSUUNNITTELU Pietu Pietiäinen
ÄÄNISUUNNITTELU Jani Peltola
KOREOGRAFIA Sonya Lindfors
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Krista Karppinen
DRAMATURGI Eva Buchwald

Alla teatterivuoden 2017 valokuviani: Saatana saapuu Willensaunaan

Kansallisteatterin näytäntökauden avajaiset: Tippukivitapaus

15.08.2017 oli Kansallisteatterin näytäntökauden avajaiset, ja näimme makupaloja tulevista - ja myös varsin menevistä - produktioista. Tässä kuvia  Tippukivitapaus -nimisestä näytelmästä lapsille. Suuri ja korkea näytelmä. Värikäs, höpsö ja anarkistinen. Tekijöinä kirjailija-ohjaaja Laura Ruohonen ja musiikki Anna-Mari Kähärä. Hyvällä ja suurella sydämellä - ja ararkialla - tehtyä teatteria ja taidetta. Illuusiota tässä maassa, jossa hallitus vain leikkaa. Varhaiskasvatus, sananvapaus, suomalainen koulu, suomalainen kirjasto ovat varsinaisia Suomi 100 aiheita. Valokuvissa koko poppoo päätäi Väätäisestä alakaen:










torstai 2. marraskuuta 2017

Parasta lähiöissä: Tsehovin groteski komedia Lokki

No minä kyllä ahmin kulttuuria: katsoin Tsehovin groteskin komedian nimeltä Lokki kaks kertaa peräkkäin: ensin matinean, iltapäiväannoksen. Sitten iltanäytöksen. Ella Mettänen ja Eero Ojala ovat niin upeita, muuntuvaisia ja täydellisiä, että olin hyvin tyytyväinen, että teatteri jalkautui lähiöön. Yksiä vuoden parhaimpia teatterielämyksiä! Parhaimpia vierailevia teatteriesityksiä. Kiertuenäyttämö
04.10.2017 Malmitalo, Helsinki.

Viehättävä ja lahjakas! Dekadentti ja poheemi! Ironinen ja monitasoinen! Tämä itsekkyys ja pöyhkeys niin teatterissa kuin kultaisten salien uniformu-esityksissä on vieläkin tuttua. Suosittelen, vaikka tätä on suitsuteltu ja on klassikko! ;)

Ella Mettänen ja Eero Ojala yhdessä, ja erikseen, taistelemassa, viettelemässä, filosoimassa. Pakkohan oli tämä näytelmä nähdä kaksi kertaa peräkkäin. Välillä tauolla join kahvit, näin suuren karjakärpäsen ja luin Anton Tsehovin näytelmän Lokki miltei kokonaan. Lokkia siis kerrakseen!

Vaikka tämä on - tai oli - klassikkonäytelmä, niin suosittelen, myös tänä päivänä. Tämä kaksikko - dynaaminen kaksikko ;) - teos ja toteutus - on yhtä mannaa, minimalistisena toteutuksena. Näytelmän, esityksen onnistuminen - se on veteen piirretty viiva. Lattiaan olikin piirreetty paksu viiva. Jota ei saanut ylittää. Olimme Lars von Trierin maailmassa, hirvittävässä ameriikassa. Eipäs oltukaan. Vaan itänaapurissa. Ja aika tuttua oli tämä ovela telenovela, jossa kaikki ihastuvat, ja rakastuvat ihan vääriin ihmisiin. Tämä teos saisi palata myös Jurkkaan! Toivottavasti minulla olisi silloin rahaa ostaa lippu!

Näytelmään sukeltaessa, astuessa saliin, jännittää. Näyttelijä-kaksikko jo valmiina tiirailemassa suuren maalauksen takana. Ojalalla on ratsastuspiiska, musta piiska kädessään. Ensin katson, että se on onki - hyi olkoon. Olen siis kasvissyöjä. Mutta komea piiskahan se onkin, niin rauhotun. Tai vallan vauhkoonnun. Eero oli yksi niistä seitsemästä syystä miksi kävin katsomassa Suokin veljeksiä eli Kari Heiskasen Ryhmäteatterille ohjaamaa Aleksis Kiven Seitsemän veljestä näytelmää Suomenlinnassa viimi kesänä peräti kuusi kertaa... Minä näin avoimet, punaviinin makuiset harjoitukset, sitten kummatkin ennakot, ja tottahan toki enskarin, sitten oli yks lauvantai-matinea, ja tietysti viho viimeinen esitys elokuun lopulla, jolloin veljekset olivat erityisen villeinä. Olivathan he ollen saaren vankeina kuin Alcatrazilla konsanaan...

Ja minä itse en käynyt muissa Suomen kesäteattereissa vaan ainoastaa Suokissa. Se ei johtunut siitä, että minulla olisi ollut rangaistuspanta nilkassa ja etten olisi päässyt muualle kuin Helsingin ja Suomenlinnan väliä, ei ollenkaan! Näin muuten Hämeenlinnassa miesten kesämuotia, ja oli oikein asiallista pitää shortseja, että heti huomaa, että miehellä on panta nilkassa. Silloin oli vielä Pride-päivä, jonka vietimme Hämeenlinnassa, ei siis vankilassa vaan linnassa, sekä Sibeliuksen takapihalla kun vanhan ajan ruokalassa löytyi noutopöydästä jotain kasvista. Kylmää ja lämmintä, miniporkkanaa herttaisessa yrttikastikkeessa. Tankattiin kunnolla kun oltiin menossa katsoon Guns N´Roses Once in lifetime -konserttoa Once in a life time, täytyyhän sitä kerran elämässä. Gunnarit näin viimeksi 1991, ja osa heistä oli myös yleisönä kun olin Tavastialla katsomassa juurevaa orkesteria Black Crowes. Oli kyllä mukavaa aikaa. Ikimuistoisia hetkiä. Ja hetkiä joista ei muista pätkääkään...

Palasin kotiin Hämylinnasta Gunnareitten keikalta muuten ilman päällyshousuja ja silmiklaseista oli aisa irti, kuten monokkeli ja lornjetti -versiot. Olin kuten Hämeenlinnasta palaava Simeoni - näin elämä jäljittelee taidetta. Mutta täysin ilman viinaa! Der amerikanische Freund eli amerikkal ystävämme oli rohkea ja kaatoi klasiin kotikaljaa kun luuli sitä jääteeksi! Istuímme siis Jean Sibeliuksen kotitalon pihalla, heinäkuun ensimmäisenä päivänä, ruokalan kahvilan verannalla. Eero Ojalan Simeoni oli varsinainen traaginen hahmo... Viinankirot, hihhuloinnit, ennustukset, matka Kuuhun, Lucifeeruksen tappaaminen, nännilävistys ja Hugo Bossit. Ykistyiskohdat ja suuret kokonaisuudet. Siitä olen kirjoittanut monta blogia.

Mutta palatakseni Lokkiin. Ostin liput siis ihan itse omalla rahalla, mikään ei velvoittaisi kirjoittamaan eikä tätä oikeasti ehtisikään kun kirjamessujen valokuvia kolmelta kameralta ja vähintään yhtä monelta muistikortila on vielä purettava parin gigan verran. Mutta kun tää on teatteribloki. Nämä eivät ole arvosteluja kun ankean itseni, ankean, aina vain niihin näytöksiin, joita jumaloin, tai jotka haluan nähdä. Ne jotka koskettelee tai herättää kysymyksiä tai kutkutuksia.

Mies ja ratsastuspiiska, ja pelottava, lupaama ilme... On hyvin makaaberia, että Anton kertoi tämän olevan komedia. Mitä luultavimmin alkuperäinen 1800-luvun lopun teksti enteili 1990-luvun lopun ja muunkin nykyajan mustaa komediaa. Rakkaus myös sattuu. Tapa millä Ojalan viettelijä, hirviö lausuu onkimisen, ja ne silmät. Ei ihme, että ladonharmaassa tylsyydessä ja suojeltuina pidetyt nuorikot säikähtyvät. Ja innostuvat. Mutta kuka käyttää hyväkseen ketä? Kuka haluaa nousta pinnalle? Kuka haluaa pysyä pinnalla? Mitä keinoja voi käyttää?


Tulin Lapinlahden mielisairaalasta - ja mitä näinkään! Löysin Tsehovin Lokki-näytelmän maalauksen maiseman. Missäs muut purret? Uponneet? Jatkoin kulkua Mielenterveyden museoon, jossa oli Aleksis Kivelle pyhitetty huone, sekä komea pakkopaita ja toisenlainen paita, joka esti raapijaa tärvelemästä muita ja itseään. Rankka päivä 10.10. Alexis Stenvallin pv. Jatkoin sitten suoraan Hietaniemen hautausmaalle. 


Kirjoitin aiemmin, kuinka suurimmat komediat alkavat siitä, kun mies yrittää itsemurhaa, kuten venäläinen ihana indie noin vuodelta 2008 eli Rusalka, jossa lainataan Chaplinia, sekä Housut pois ja The World´s End.

Ella Mettänen oli minulle uus tuttavuus, käynhän teatterissa vain Helsingissä, Espoossa ja Impivaarassa, Aavasaksan vaaran päällä sekä performanseissa. Kirjoitinko Ella Mettäsen nimen oikein? Kun jossain arvosteluissa luki että Mettälä. Itse olen lukihäiriöinen adhd-tyypp renessanssinero, että teen kaikkea, ja monasti jää kirjoitusvirheitä kuten Uuno armeijassa tyyliin konekirjotuksen naputusta...

Mutta Mettänen oli upea monissa rooleissaan, fasaanina saapasteleva vanha arvokas kirja-ihminen, kuin myös suuri diiva, miten paljasjalkainen Mettänen koukisti jalkaholveaan ja loi välittömästi aikaan illuusion suuresta näyttelijättärestä korkokengissään ja uhkeassa hatussaan, muttei enää niin nuorena hupakkona, vaan arvovaltaisena tai arvostaan taistelevana naisena.

Lavastuksena on paksun pullea pöyheä flyygeli. Siis katossa roikkuva pilven symboli, kun kirjassa kerrotaan, että pilvi oli flyygelin muotoinen. I love you Phillip Morris -leffan parasta antia on mies, joka näkee että tuo pilvihän on kullin muotoinen! Itse olen nähnyt kaikenlaisia pilviä, mutten koskaan tuon muotoisia. Mutta iltahan on vielä noir...

Lokki ja eläinrääkkäys, lokki, ja lintu yleensäkin naisen, ja ns heikomman astian symboli. Lokki, lintu, vapauden symboli, merenkäynnin, liikkumisen. Linnunluinen, häkkilintu, vapaa kuin lintu. Naisen nujertaminen, viattoman eläimen nujertaminen.



Tämän lokin kuvasin tätä blogia varten 16.10. Tallinnassa, Linnahallin neuvostoliittolaisen pyramidin päällä, jossa minua huimasi kuten varmaan myös Frida Kahloa, joka kipusi mayoyjen temppelipyramidien huipuille... Tai olikohan tämä puolivälissä pyramidia. 


Kirja ja näytelmä eroavat pikkasen. Nyt en enää muista miten, ja riippuuko se kääntäjästä. Pum pum. Sisältö oli samaa.

04.10.2017 oli eläintenpäivä, ja juoksin rynnin Malmitaloon suoraan eläintarhasta. Ei, en ollut häkissä, mutta oli kiire päästä tiiraamaan kottararaisena näytelmää Lokki joka on viehättävä ja lahjakas ;)

Eläintenpäivänä satoi kuin Esterin per porstuasta. Menin kuitenkin köyhänä nälkätaiteilijana Korkeasaaren eläintarhaan kun vain tuona päivänä on ilmainen sisäänpääsy. Vesi tuli pisaroina, vihmoina, rakeina ja ties minä. Ehkä kissoina ja koirina. Tiikerit olivat mahtavia, aivan kuraset tassut, pelasivat palloa lammikossa, ja tassuttelivat mutavellissä kuin festareilla konsanaan.

Minut ohitti mahtava riikinkukko joka harppoi sateessa suojaan, epäluonnollisia ääniä päästellen. Olen viime vuosina ihastunut valokuvaamaan näitä dinosaurusten jälkeläisiä ja heidän metkujaan. Mikä älykkyys! Ja käytännöllisyys.

Eläintenpäivänä luin teoksia Lokki ja Korppi... Oli oikein hauskaa kuulla, miten korppi äänteli. Siis eläintarhassa. Viimeksi näin korpin luonnossa lähellä lentoasemaa syömässä raatoa tiellä. Olimme matkalla hevosvaljakolla. Vai oliko se sittenkin Datsuni...




Tekijät

TYÖRYHMÄ

KÄÄNNÖS: Martti Anhava
OHJAUS: Henri Tuulasjärvi
SOVITUS: Ella Mettänen, Eero Ojala ja Henri Tuulasjärvi
ROOLEISSA: Ella Mettänen ja Eero Ojala
PUVUSTUS: Minna Harjuniemi

Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö:

" Äiti Irina, poikansa Kostja, kuuluisa kirjailija Trigorin ja näyttelijän urasta haaveileva nuori Nina. Näyttelijät Ella Mettänen ja Eero Ojala sukeltavat hurmaavalla otteella Anton Tšehovin klassikon ytimeen esittämällä riipaisevat ja tragikoomiset tiivistykset neljän roolihenkilön välisistä tunnekiemuroista. Esitys on jatkosovitus työryhmän valmistamalle 80 minuutin versiolle, joka on saanut positiivisen vastaanoton kaikkialla, missä se on vieraillut. Esityksen on ohjannut Henri Tuulasjärvi. "     katso lisää
















Ja vielä: korvikkeena sokurina pohjalla:

Lähiöhelvetti-häsä ( eli hashtag, risuaita ) syntyi ja jatkuupi ironisena muistutuksena ja / tai kannanottona, kuinka lähiö voi olla monipuolinen, itseasiassa lintukoto, jopa Impivaara, jossa on assyrialaisia lehmiä ja kyyttöjä, aaltoilevan viljapellon sylejä ( kellarihumppa-lainaus) kiipeilyjä ja auringonlaskuja, hiekkarantoja, mäntyisiä hölkkäpolkuja, pupuja ja fasaaneita. Lähiöissä voi olla ihanaa etnistä, edullista kasviruokaa, kuten Tukholman lähiöissä. Helsingin Kontulasta on tullut oikein helmi, jossa ihanaa nepalilaista kasvisruokaa ja sekä UFF että kierrätyskeskus. Harmi että divari on poistettu - siitä pitkä miinus. Kontulassa kyllä myös näkee millä aineella itte kukakin käy, ja lähiöllä on tasoja - onneksi hipsterit - nuo nykyajajn jupit - eivät ole pilanneet tätä! Eivätkä grynderit!

Olen multimediataitelija analogiselta, ei niinkään anaaliselta kaudelta, eli 1990-luvulta, jolloin kaikki oli paremmin, turvallisempaa ja hitaampaa... Asuin lähiöissä Helsingissä, kuten pitääkin. Vierailen lähiöiden kulttuurikeskuksissa, rannoilla, metsissä, betoniviidakoissa ja kirjastoissa säännöllisesti. Otan kaiken irti, ja olen ylpeä, että kulttuuri kuten teatteri kantautuu myös lähiöihin, ei pelkästään rikkaiden alueille kuten KOM-teatteri. Komin Hamletinkoneen näin niin ikkään myös Vuosaaressa, Vuotalossa. Itse olen käyttänyt Vuosaaren kirjastoa työ- ja olohuoneena, välillä myös Itiksenkin.

Tässä valokeilassa Malmi ja Malmitalo. Ja upea Lokki!

maanantai 30. lokakuuta 2017

Ruska Ensemblen Arktinen odysseia oli kevään 2017 koskettavimpia teatterielämyksiä

Kansallisteatterilta merkittävä avaus, ja jatko. Itkin eniten katsomossa tämän näytelmän aikaan. Kävin valokuvaamassa Lavaklubilla teosesittelyn 13.03.2017, joidenka kuvia tässä. Jo tuolloin oli kohua internetissä alkuperäiskansan, kuten saamelaisten kokemasta kulttuurien omimisesta, kulttuurisesta appropriaatiosta tai varastamisesta. Jo aiemmin oli valokuvia, joissa valtaväestöön kuuluva julkkis, malli tai vastaava piti / pitää oikeutenaan pukeutua saamenpukuun, vaikkei ollut saamelainen, eikä puku ollut hänen perintöään, tai sukulaistensa tekemä. Vuonna 2016 Kiasmassa oli videoteos, jossa persettä heilutettiin saamenpuvussa. En paneudu tässä sen enempää asiaan, mutta Twitterissä voi seurata tilejä, jossa verbaalisesti lahjakkaat, rauhalliset aktivistit,  saamelaiset itse kertovat, mitä tulisi, tai voisi ottaa huomioon.

Tuohon aikaan eli eilen 13.03.oli Kiasmassa Ars17 avajaiset, mutta en muista, oliko twerkkausviideo silloin paikalla. En ainakaan käynyt siinä huoneessa. Mutta lakkaako taideteos videteos olemasta jos kieltäydyn sen katsomisesta? Minulle se video oli seksismiä ja naisvihaa, jos siinä naisoletettu heiluttaa anonyyminä persettä vain tahtoakseen viihdyttää, ja ollakseen vain esine, ja esineellistetty sivunumero, ei koskaan päänumero, aina vähäpukeinen avustaja, ei suuri silmänkääntäjä.

Kävin katsomassa myös upean, hurjan, feministisen ja dokumentaarisen elokuvan nimeltä Christine tuolla Season Film Festivaaleilla. Taide antaa tukea, ja toivoa, taide kritisoi, ja tökkii. Hereille, toimimaan. Taide myös kysyy, ja vastaa.

Niin kuin kiertävät ilveilijät keskiaikana tuhon keskellä, myös arktinen Odysseia kertoo tarinaa. Meille yhteistä. Mikä on ilmastonmuutos, ja sen vaikutus alkuperäiskansoihin. Toisaalta se jakautuu myös verkkoon: mikä on someviha ja toksisuus, myrkyllisyys, rasismi, kolonialismi.

Ruska Ensemblen Arktinen odysseia oli kevään 2017 koskettavimpia teatterielämyksiä. kuvat / photos by: Satu Ylavaara Photography, photographer Satu Ylavaara, valokuvaaja Satu Ylävaara:




näyttelijä Niillas Holmberg och dramaturgi Ari-Pekka Lahti 
näyttelijä Connie Kristoffersen ja ohjaaja Jarkko Lahti ( kovin hymyilevä mies ;)


keskellä Niillas Holmberg

Connie Kristoffersen ja Jarkko Lahti



Kirsikka Moring haastatelee



Omakuva heijastuu peilistä näytelmän pressikuvien välistä. Willensaunassa



Teosesittely Arktinen Odysseia https://t.co/n7WaTp1lFo käyttäjältä @YouTube
— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 30. lokakuuta 2017


Tekijät


ESIINTYJÄT
Niillas Holmberg, Connie Kristoffersen (Grönlannin kansallisteatteri), Anra Naw ja Tuomas Rounakari (muusikko)

OHJAUS Jarkko Lahti
ESITYSDRAMATURGIA Ari-Pekka Lahti
LAVASTUS Katri Rentto
PUKUSUUNNITTELU Auli Turtiainen
VALOSUUNNITTELU Nadja Räikkä
ÄÄNISUUNNITTELU JA MUSIIKKI Tuomas Rounakari
KOREOGRAFIA Samuli Nordberg
VIDEOSUUNNITTELU J-P Passi
OHJAAJAN ASSISTENTTI Topi Marin

TUOTANTO Linda Lopperi / Ruska Ensemble, Suomen Kansallisteatteri sekä Nunatta Isiginnaartitsisarfia – Grönlannin Kansallisteatteri



Lue lisää Kansallisteatterin sivulta, tai tästä:

ARKTINEN ODYSSEIA

Willensauna
Näkyjä jäätikön reunalta

MAAILMAN KANTAESITYS 9.3.2017

" En osaa kuin kiittää
siitä että olet sisareni
siitä, että teet maailmastani rikkaan
olemalla itsesi
Sinun maailmasi on minun maailmani
minun maailmani sinun

− Niviaq Korneliussen

Ruska Ensemblen Arktinen Odysseia kutsuu mukaan ainutlaatuiselle matkalle Grönlannin jäätikölle, Siperian taigalle ja Saamenmaan tuntureille.

Keitä me pohjoisen ihmiset oikeastaan olemme? Miltä maailma näyttää eri puolilta Arktista katsottuna? Kuinka otamme vastaan tulevaisuuden haasteineen? Ja ennen kaikkea: Mikä yhdistää pohjoisia kansoja Alaskan rannikoilta aina Kamtšatkan niemimaalle?

Näyttämöllä tšuktšimyytit kohtaavat inuiittien maskitanssin, arktiset laulut saamelaisen nykyrunouden, monikansallinen ensemble toisensa ja yleisö esiintyjät. Nuoret taiteilijat eri puolilta pohjolaa kertovat kokemuksiaan, muistojaan ja tuntemuksiaan. Luvassa on näyttämöleikki ja moderni peijaisjuhla, johon myös katsojat saavat halutessaan osallistua.

Arktinen Odysseia on osa valtioneuvoston kanslian virallista Suomen itsenäisyyden 100-vuotisohjelmistoa. Esitys on toinen osa Arktisesta trilogiasta, jonka ensimmäinen osa Áillohaš nähtiin Kansallisteatterissa vuonna 2014.

Monikielinen esitys tekstitetään suomeksi ja englanniksi.

Seuraa Instagramissa @niillasholmberg!  "  lue lisää sivulta.


Ruska Ensemble
ARCTIC ODYSSEY

In english:

in Willensauna
Visions from the edge of ice
World premiere 9.3.2017


" All I can say is thank you
simply for being my sister
simply for enriching my world to the fullest
Your world is mine
my world is yours

− Niviaq Korneliussen

Arctic Odyssey by the Ruska Ensemble offers a unique journey through the landscapes of Greenland’s ice sheet, Siberia’s taiga and the northern fjelds inhabited by the Saami people.

Who are we, inhabitants of the North? What does the world look like from various sides of the Arctic? How do we approach the future and its challenges? And above all: what do the northern peoples from the Alaskan shores to the Kamchatka peninsula have in common?

On stage, Chukchi myths mix with Inuit masked dance, Arctic songs with modern Saami poetry, cross-border artists with one another and the performers with the audience. Young artists from different parts of the far North recount their experiences, memories and reflections. The show is a cross between theatrical playfulness and contemporary ritual, and the public is welcome to join in.

Arctic Odyssey is part of the official programme of the Prime Minister’s Office, celebrating Finland’s centenary of Independence.  The production is the second part of Ruska Ensemble’s Artic Trilogy, the first part of which, Áillohaš, was seen at the Finnish National Theatre in 2014.

Performed in multiple languages, the show is surtitled in Finnish and English. " from Finnish National Theater´s  page.

Facebookin tapahtumasta:

" Tervetuloa sukeltamaan syvemmälle teatterin tekijöiden työhön!

Maaliskuussa klubille saapuu odotettuja vieraita, kun Kirsikka Moringin haastateltaviksi saapuvat ohjaaja Jarkko Lahti, dramaturgi Ari-Pekka Lahti sekä näyttelijät Niillas Holmberg ja Connie Kristoffersen (Grönlannin kansallisteatteri).

Nelikko on tekemässä Arktinen Odysseia -esitystä, joka vie katsojat ainutlaatuiselle matkalle Grönlannin jäätikölle, Siperian taigalle ja Saamenmaan tuntureille.

Keitä me pohjoisen ihmiset oikeastaan olemme? Miltä maailma näyttää eri puolilta Arktista katsottuna? Kuinka otamme vastaan tulevaisuuden haasteineen? Ja ennen kaikkea: Mikä yhdistää pohjoisia kansoja Alaskan rannikoilta aina Kamtšatkan niemimaalle? "


Ruska Ensemblen Arktinen odysseia, Ruska Ensemble, Arktinen odysseia, juutuupissa: