maanantai 20. marraskuuta 2017

Turun kaupunginteatterin 7 veljeksessä aineksia monenlaiseen soppaan, pataan ja piirakkaan

16.11.2017 minut ajoi Turkussee teatterinhimo: Lauri Maijalan ohjaama Seitsemän veljestä. Onhan Suomi 100 ja Aleksis Kiven romaanissa aineksia kaikenlaiseen tulkintaan. Soppaan, pataan ja piirakkaan. Vartaaseen myös. Turun kaupunginteatterissa istuin ensimmäsitä kertaa.



Ohjelmalehtisen alussa on Brechtin lainaus Oppimisen ylistys. Tältä veljesjoukolta uupuu kuitenkin perusasiat. Jukolan poijaat haluavat oppia lukemaan päästäkseen naimisiin. Kova työ kovapäisille jukureille. En tiedä, mihin Maijala viittaa? Poikiin jotka lukevat vähän? Syrjäytyneisiin poikiin? Sisukkaisiin poikiin?

Minulle 7 veljestä on aina Impivaaran ylistys, puhtaan oman tilan oodi ja oman rauhan säilyttäminen. Muistan aina pojat kapinoijina - en kultaisen keskitien kulkijoina. Hurjat takkutukat jotka hyppäävät akkunasta vapauteen - kuten Ulrike Meinhof konsanaan.

Alexis Stenvall kyllä tunsi Homerinsa, Homeroksensa. Odysseiaassaan on myös kyklooppi ( naamioitu hevoseksi), kourallinen seireenejä sekä tietysti miehet jotka muuttuvat sioiksi. Näitä ei Maijalan teoksessa näe.

Veljessarjan vanhemmat kummittelevat siipiselkäisinä kertojina ja suurina valokuvina seinällä. Isä on yhdistelmää Aleksis Kivi ja Kalle Holmberg. Äiti on kansallispuvussa. Nämä kaksi näyttelijää ( Ulla Koivuranta ja Petri Rajala ) klaaraavat kaikki sivuroolit.

Erityismainintana Rajala näyttää suomen Peter Cushingilta. Paikoin. Cowboy-kohtaus on sekä Kalervo Palsaa että Dallasia.

Koivurannan Rajamäen rykmentin mustalainen ennustaja on varsinainen yllättäjä!

Näytelmän ensimmäinen osa on sekava ja kaoottinen, jossa esitellään veljessarja jalo niin kuin sonnikarja! Ja samalla veljesten ominaisuuksia, ominaispiirteitä.

Onko tämä Peivatsia vai mitä. Näyttämöllä on rantaelokuvan tai sarjan - kuten Tappajahai tai / ja Baywatch - mieleentuova pitkä istuin jossa hengenpelastajat istuvat. Tai sitten tennisvahdit.

Tässä istuu Juhani (Joonas Saartamo), joka on hyvin rasittava hahmo, ruutitynnyri, mutta joka saa meikkipalettiin myöhemmin muitakin sävyjä. En siedä äijien sikailuelokuvia, en mene katsomaan niitä, inhoan niiden mainoksia ja trailereita, kun olen katsomassa jotain oikeaa elokuvaa. Silti katsoin ilmaiseksi Elisa Viihde Aitiosta juoppohullun päiväkirjan, joka oli rasittava - taas poikien odysseia, mutta joskus miltei päästiin lähelle sitä mahdollista herkkyyttä, joka on mustissa komedioissa, joissa mies hautoo tai yrittää itsemurhaa. Tässä juoppuhullun päiväkirja -elokuvassa oli päähenkilönä Joonas Saartamo. ( Sivuhenkilöinä oli teatterinäyttelijöitä kuten Johannes Holopainen ja Santtu Karvonen, joita olen tiirannut, en nyt puskista, mutta teattereissa ja telekkarissa. Karvonen näytteli Juhania Kari Heiskanen Ryhmis-versiossa kesän. )

Näyttämö liukuu ja liikkuu katsojaan, katsojaa kohti, vähän kuten Talking Headsien tai David Byrnen musiikkivideo ihanassa elokuvassa This must be the place. Talking Headsien musiikki lajitellaan jostain syystä taiderockiksi, vaikka onkin uskomattoman löpsöä. Olen kyllä kuullut sitä neljällä vuosikymmenellä, että tiedän mistä puhun ja kirjoitan. Mutta nokkela oli se videopätkä elokuvassa.

Kaikilla pojilla on Karhu-lenkkarit. Hienot ja traditionaaliset mutta kohta jotkut metsuriseksuaalit varastavat nekin.


Sitten alkaa jälkimmäinen osa. 


Veljekset pukeutuvat tarpeeksi vaaleisiin, ruokkoamattomiin peruukkeihin, ja karheisiin paitoihin ja housuihin, joita Erkki Tanttu niin mainiosti piirsi ja veti grafiikkana joihinkin painoksiin.

Peruukit ovat yhtenäisiä ja samalla kaikilla on oma uniikki luukkinsa. Alkaa joulukuvaelma, jossa on niin kaunis koreografia, että tekee mieli litkua eikun kirkua! Kuinka upeaa on kun mies hallitsee kehoaan ja lihaksiaan. Erityisesti Simeoni on silmälle herkkua, kuinka vaivatonta kaikki näyttää olevan, hän ikään kuin liitää joulupöydän yllä, vartalo niin kauniina ja voimakkaana. Häntä näyttelee Markus Järvenpää, josta huomaa, että tulevan Taru sormusten herrasta -produktion stuntit ja örkki-jutut on aloitettu jo vuosi sitten. Huikeaa miten mies hallitsee vartaloaan ja hillitsee. Vai hillitseekö? Siinä meinaa henkinen manteli jäädä kurkkuun kun pojat suutelevat toisiaan.

Päässä soi Rammsteinin Mann gegen Mann varsinkin videona sekä Esa Saarisen Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus. Kunnes Juhani sanoo hei hei. Lisäisen ne youtuben soittolistoihini, mutta olen tällä hetkellä sellaisessa henkisessä Pohjois-Koreassa, jossa youtuben käyttö on kielletty...

Vai kuka sanoi että stop. Näytelmästä puuttuu miltei kokonaan naiset. Venla on hiljennetty ja piilossa marginaalissa. Vaikka ainoa motiivi on ABC-kirian oppiminen että pääsee naimaan siis naimisiin.

On hienoa, että Markus tarttuu tässäkin kirveeseen, hetkeksi.

Feministillä kommunistilla ateistillä kasvissyöjällä pasifistilla on joskus vaikea seurata Kiven motiiveja ja Simeonin hihhulointia. Tämän näytelmän Simeonin Kuussa käynti on myös huikea.

Mutta onko Simeonin ja Eeron Hämeenlinnan reisua modernisoitu liikaa?

Itsekin olin tässä Hämeenlinnassa heinäkuussa ja tulin kotia ilman päällyshousuja ja silmiklasit lornjetteinä.

Hei - kaikille sattuu.

Musiikkivalinnat olivat ihania! Ohjelmalehtisestä en nähnyt koreografin nimen mainittavan mutta hänelle kuuluisi yks kultainen tähti lisää!
                                                   ❇
Mukana oli mutkatonta nykytanssia, pakottamatonta male vogueta, ja kaunis myös toinenkin traditionaalisempi joulukohtaus orpopojille. Siinä on aito joulun henki.

Tänä kesänä olen nähnyt monasti Seitsemän veljestä saunassa, sekä kerran myös Aleksis Kiven puolison saunassa - nimittäin Pirren ja Hansun show.ssa.

Turun kaupunginteatteri saisi järjestää sing along -näytöksen, sekä julkaista komean joululevyn!

Pyry Äikää hänet näin Ryhmiksen Kesäyön unessa ihanan Helenan roolissa. Jonas Saari oli Kaupungin teatterissa Vampyyrien tanssi musikaalissa.

Näin tämän Turun kaupunginteatterin ilmaislipulla, siitä kiitos! Piehtaroin ja paneudun muihinkin veljeksiin jahka kerkiän.

Ryhmiksen Seitsemän veljestä näin kesällä keinussa kerran - eikun kuudesti: harjoitukset, kaksi ennakkoa, enskarin, jonkun illan ja vihoviimeisen matinean. Turun version olen nähnyt vain kerran. Tietty tämä logistiikka voi tuottaa hankaluuksia. Muistan myös Turkan version 1989 telekkarista, haen joskus tähän tekstiä mitä kirjoitin silloin muistiin. Turun 70-luvun veljeksiä kävi joku huimapää katsomassa vähintään kolmekymmentä kertaa!

Mutta se oli markka-aikana.


Tein hämmästyttävän matkan Turkuun, jossa tapasin pelkästään onnellisia, mutkattomia ja hyväntuulisia ihmisiä! Polkupyöräilijät ajoivat pyörätiellä - eikä jalkakäytävällä kuten Helsingissä. Autoilijat eivät suojatietä ylittäessä päälle - kuten Helsingissä. Mitä on turkulaisten juomavedessä!





Ohjelmalehtinen ja muuta mukavaa, esitteitä ja haastatteluita



Ainoa mikä jäi uupumaan oli soittakaa Paranoid! Olisin kernaasti kuullut Metsämiehen laulun Black Sabbathin sävelien sisällä...


 Tekijät


TYÖRYHMÄ

Teksti: Aleksis Kivi
Dramatisointi ja ohjaus: Lauri Maijala
Lavastus: Janne Vasama
Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
Valosuunnittelu: Jarmo Esko
Äänisuunnittelu: Iiro Laakso
Naamioinnin suunnittelu: Heli Lindholm
Ohjaajan assistentti: Miika Karvanen

Rooleissa:
Joonas Saartamo - Juhani
Olli Rahkonen - Aapo
Pyry Äikää - Tuomas
Markus Järvenpää - Simeoni
Jonas Saari - Lauri
Joel Mäkinen - Timo
Paavo Kinnunen - Eero
Muissa rooleissa:
Ulla Koivuranta ja Petri Rajala

Esityksessä kuultavat 2 kappaletta: sanat Aleksis Kivi, sävellys Lauri Maijala







Tässä kuva ryhmiksen julisteesta:
Ryhmiksen Simeoni oli kuten bardi, jonka aarian aina muut asteriskit hiljensi. Myös Turuus oli bardi -mainen tunnelma, saako laulun lurittaa, ja kaunista luritustahan se oli, kyyneleet silmissä.



tsekkaa lisää Turun kaupungin teatterin sivulta:


"Ohjaaja Lauri Maijala valottaa esityksen taustoja ja veljesten roolitusta:

”En hakenut yhtä mölisevää porukkaa, vaan ennen kaikkea yksilöitä. Kaikki seitsemän ovat hirvittävän älykkäitä ja tarkkoja näyttelijöitä, paras mahdollinen ryhmä. Seitsemän veljestä on tarina pojista, jotka ovat jääneet äidittömiksi ja isättömiksi. Voi siis ajatella, että vanhempien hahmot peilautuvat kaikkiin heidän tapaamiinsa henkilöihin. Kyse on myös veljesten yksinäisyydestä. Turun Kaupunginteatterin valtavaa näyttämöä ei täytetä väkijoukoilla, vaan keskiössä ovat veljekset ja heidän väliset suhteensa. Veljillä ei ole kuin toisensa.”"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti